Avainsana-arkisto: Missä syödä?

Parasta Helsingissä: aamiainen Ekbergillä

Breakfast at Ekberg's

Breakfast at Ekberg's

Vaikka olen asunut koko elämäni Helsingissä, löytyy täältä edelleen paljon klassikoita, joita en ole vielä päätynyt kokeilemaan. Yksi niistä oli viime viikon maanantaihin asti Café Ekbergin aamiainen. Taidan olla enemmän viikonloppuaamujen brunssi-ihmisiä, mutta toisinaan arkiaamutkin on ihana täyttää kahviloiden hälinällä, tuoreen leivän ja höyryvän kahvin tuoksulla sekä kuulumisten vaihtamisella ystävien kanssa.

Sisällöltään Ekbergin aamiainen noudatti perinteisen hotelliaamiaisen kaavaa. Noutopöydästä löytyi muun muassa leipää ja leivänpäällisiä, hedelmiä, jogurttia ja mysliä, munakasta sekä puuroa. Juomatarjonta sisälsi tuoremehua, kahvia ja teetä. Ainoastaan aavistuksen verran tylsät leivät olivat hienoinen pettymys, mutta muu tarjonta sai kyllä unohtamaan tuon pikkuseikan.

Pari herkullista yksityiskohtaa nostivat Ekbergin kuitenkin muutaman asteen keskivertoaamiaista korkeammalle. Noutopöydästä löytyi nimittäin myös valikoima ihania jälkiruokaleivoksia sacherista omenamarenkiin. Toinen ylimääräistä hohtoa aamiaiseen tuonut piirre oli 1850-luvulla perustetun Ekbergin ihana eurooppalaisen kahvisalongin henkeä huokuva sisustus. Mukavaa oli sekin, että toisin kuin brunsseilla, pöytää ei tarvinnut varata tai odottaa.

Kahvilan keskeisen sijainnin, leivosten ja aurinkoisen aamun ansiosta Ekbergin aamiainen oli ehdottomasti hintansa (8,90) arvoinen. Suosittelen!

Ekbergin aamiainen arkisin klo 7.30 – 10.30

http://www.cafeekberg.fi/

Breakfast at Ekberg's

Breakfast at Ekberg's

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Juhlat!

lupolo1

Lauantaina oli juhlan paikka. Aamulla kävin tekemässä kevään viimeisen tentin ja nyt on jäljellä enää yhden luentokurssin kaksi luentoa ja loppuessee. Suurempi juhlan aihe löytyi kuitenkin aikaisemmin viime viikolla saamastani kandintyöni arvosanasta: vitonen tuli!

lupolo2

Tentin jälkeen suuntasin ystäväni Ellan kanssa brunssille Lupoloon. Hiljattain avattua gastropubia on hehkutettu melko lailla ja lauantain perusteella kehut olivat täysin oikeutettuja! Paikassa oli todella kotoisa tunnelma ja ruoka maistui taivaalliselta – mihin saattoi tosin vaikuttaa hieman se, ettei kumpikaan ollut syönyt juuri mitään ennen puoli kahdelta alkanutta brunssiamme.

lupolo3

Brunssi tarkoittaa Lupolossa lautasta, joka on kuorrutettu leipäviipaleilla, brie-juustolla, hedelmillä, artisokkasalaatilla ja sienilevitteellä. Lisäksi brunssiin kuului parmesaanilla kuorutettua munakokkelia, tuorepuristettua appelsiinimehua ja kahvia. Kun kerran juhlimassa olimme, lisäsimme omiin brunsseihimme vielä lasilliset cavaa. Kaiuttimista kuului Angus & Julia Stonea ja Band of Horsesia, mistä Lupolo sai ehdottomasti lisäpisteitä.

la2p

Loppupäivä kului muun muassa jäätelön, Mbarin terassin ja kuohuviinin merkeissä. Ihan loistava lauantai! Ja nyt kun opiskelut alkavat olla ohi eivätkä kesätyöt ole vielä alkaneet, ehdin varmasti kokkailla ja kirjoitella useammin! :)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Eilen

Pullat söimme ulkona auringonpaisteessa :)

 

Tämä viikonloppu oli alun perin tarkoitus viettää Pietarissa opiskelukavereiden kanssa. Matka kuitenkin peruuntui, sillä laivamme joutui jäämään satamaan jäiden takia. Menetystä korvasi hyvin eilinen vapaapäivä, johon kuului:

Pyöräretki Suvilahteen ja laskiaispullat Hakaniemen hallista – Tuffen herkkujen pullien mantelimassa oli taivaallista: itse tehtyä, rakeista ja toffeenruskeaa.

Ateneumin Arjen sankarit -näyttely – ja kaksi talous- ja sosiaalihistorian opiskelijaa. Varsin hyvä yhdistelmä.

Lounas/päivällinen Komissa – Yksinkertaista, mutta ihanaa ruokaa sekä vielä parempaa viiniä. Suklaakakun kanssa nautittu cappucino piristi juuri sopivasti pitkälti pyörän selässä vietetyn päivän jälkeen.

Ja vieläpä elokuva illalla! – Runsaat kaksi tuntia kuluivat nopeasti Vuoden elämästään jakavien henkilöhahmojen kanssa.

Voin lämpimästi suositella kaikkia näistä :)

Alkusalaatti Komissa

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Hel yes! Lontoossa suuren suosion saavuttanut pop-up-ravintola saapuu Helsinkiin!


Kuva lainattu täältä

Luin juuri Markkinointi&Mainonta–lehden sivuilta, että suomalaista ruokaa ja designia yhdistelevä Hel Yes! järjestetään tammikuussa Sederholmin talon sisäpihalla.  Lontoossa alkusyksystä London Design Festival 2010:n yhteydessä järjestettyyn tapahtumaan kuului sekä pop-up-ravintola että näyttely, ja samaa konseptia on tarkoitus käyttää myös Suomessa.

Hankkeen takana vaikuttavat mm. Kuurnan ja Ateljé Finnen Antto Melasniemi ja Heikki Purhonen sekä esimerkiksi Iittalalle suunnittelmastaan Taika –mallistosta tunnettu. Klaus Haapaniemi.

Milloinkohan ravintola alkaa ottaa pöytävarauksia vastaan?  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Parasta Helsingissä: Kaartintupa

 

Olin viime lauantaina parhaalla brunssilla pitkiin aikoihin. Paikkana oli minulle entuudestaan tuntematon Kaartintupa, jonka löysin Tian blogin kautta. Sekä paikka että ruoka olivat tosiaan niin ihania, että tupa pääsee Parasta Helsingissä- listalle jo yhden käyntikerran perusteella!

 

Kaartintupa oli ihana yhdistelmä kotoista tupaa ja tunnelmallista kahvisalonkia. Hyllyn reunoja kiersivät pitsit, kaapin päällä oli koristeena ruusuin koristeltuja liemikulhoja ja taustalla soi hiljaa vanha suomalainen iskelmä. Sisustus ja tunnelma olivat viimeisen päälle mietittyjä: lehtikorista kurkisti vanhoja kotiliesiä ja pöytään oli katettu kirpputoreilta eri puolilta Suomea kerätyt eripariset posliinikupit ja -lautaset. Kaartintupa ei kuitenkaan tuntunut lainkaan ylimakealta. Kotoisaa tunnelmaa rauhoittivat entisestään sisutuksessa käytetyt tumma puu ja vihreän eri värisävyt – ja ehkä myös ikkunasta avautuva harmaankalsea pyhäinpäivä.

 

 

Itse brunssi alkoi raikkaalla marjajogurtilla ja -mehulla. Lautaselta löytyi muun muassa savumuikkuja, munajuustoa, rapeaksi paistettua saaristolaisleipää ja savutofua. Lisänä oli vielä korillinen tuoreita pähkinöin ja siemenin koristeltuja sämpylöitä ja juureen tehtyä ruisleipää sekä kannullinen haudutettua teetä. Koko aamiainen tarjoiltiin pöytään. Annos oli juuri sopivan kokoinen brunssiksi – hitaasti nautittuna se kantoi pitkälle iltaan asti.

 

Vuosia ravintola-alalla toiminut Pia Sahanen perusti Kaartintuvan vuosi sitten

Brunssin lisäksi Kaartintupa tarjoaa lounasta (arkisin 11-14.30), ruokalistan alku- pää- ja jälkiruokineen, kahviherkkuja sekä kattavan olut- ja viinivalikoiman. Sekä ruoka- että juomavalikoimassa näkyy arvostus yksinkertaista, mutta herkullista kohtaan, oli kyseessä sitten klassikko tai uutuus. Raaka-ainevalinnoissa suositaan pieniä tuottajia. Tasoonsa nähden Kaartintupa on yllättävän edullinen. Esimerkiksi brunssi maksoi 14 euroa, päivän kakkupala on 3,90 ja lounaan saa alle kymmenellä eurolla.

Tänne palaan vielä monta kertaa

 

Ps. Kaartintuvan vierestä löytyy niin ikään rauhallinen Rakennustaiteen museo, jossa on usein mielenkiintoisia näyttelyitä. Lipun hintakin on opiskelijalle vain 2,50.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized