Avainsana-arkisto: Parasta Helsingissä

Ravintolapäivä II

Restaurant Day II

Katsoin pitkästä aikaa blogin lukijatilastoja ja huomasin, että moni oli käynyt kurkistamassa päivitystilanteen 21.8, jolloin siis järjestettiin Suomen toinen Ravintolapäivä. Heidän ilokseen päätin tehdä tällaisen pienen postauksen, vaikka tuosta sunnuntaista onkin kulunut jo hetki jos toinenkin.

Restaurant Day II

Tällä kertaa osasin varautua paremmin kuin ensimmäisenä Ravintolapäivänä, mikä tarkoitti kunnon lounaan syömistä ennen kiertelemään lähtemistä. Lopputulos oli yksi kesän mieleenpainuvimmista päivistä. Ruoka ja tunnelma olivat jälleen kerran ihania ja nyt sain vielä viettää päivän Brysselistä käymään tulleen Martin kanssa. Parasta!
Restaurant Day II

Restaurant Day II

Ravintoloita oli tullut viime kertaan verrattuna huimasti lisää. Niinpä päätimme pysytellä lähinnä kotiseuduilla, Kallio – Kruununhaka-akselilla. Herkut löytyivät lopulta Krunasta: kahvia ja kakkua Oiko- ja Kristianinkadun kulmasta sekä hummusbruschettaa, kaalisalaattia ja viiniä Mariankadun Kolmesta Luukusta. Ihastuin etenkin jälkimmäiseen, jonka kyökissä hääri yksi ihanista kesätyökavereistani. Krunan jälkeen suuntasimme vielä keskustaan, lähinnä todetaksemme kaiken loppuneen. Mutta ei se mitään – Ravintolapäivä jatkui vielä kaupasta haetuilla jätskeillä Linnunlaulun kallioilla, jotka olivat muuten ehdottomasti tämän kesän ihanin hengailupaikka!

Restaurant Day II

Seuraava Ravintolapäivä järjestetään marraskuussa, joten siellä en todennäköisesti tule käymään. Mutta hauska nähdä, mitä ihmiset keksivät Suomen ankeinta kuukautta piristämään. Kuumaa mehua tai kaakaota tarjoaa varmasti useampikin paikka!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Täydellinen (ravintola)päivä

ravintolapäivä1

Lauantaina vietettiin siis Suomen ensimmäistä Ravintolapäivää. Kiersin ravintoloita (toivottavasti pian tauolta palaavan) Murustelua-blogin Sannan kanssa. Yhtenä vuoden parhaista päivistä mieleen jäänyt lauantai ei tosin alkanut kohdallamme kovin vahvasti. Seisoimme ensin puolisen tuntia Alppikadun voileipäjonossa, kunnes tyhjyyttään kurnivat vatsamme käskivät siirtymään seuraavaan osoitteeseen. Tervasaaressakin New York-herkut olivat kuitenkin jo kadonneet parempiin suihin.

ravintolapäivä2

Välipalamunkit syötiin Tokoinrannassa ennen gTIEn päivällistä

Ehkä silti parempi näin, sillä tällä tavalla pääsimme Hämeenkadun ravintolaksi muutettuun gTIE-liikkeeseen ensimmäisten joukossa. Tarjolla oli kolmen ruokalajin sopivan chilinen päivällinen. Ruoka oli todella hyvää, henkilökunta ihanaa ja tilakin toimiva. Ja olihan se nyt aika hienoa päästä syömään Voisilmäpeliä– ja Kaikki mitä rakastin-blogien kirjoittajan, Eeva Kolun, tekemää ruokaa – ja vieläpä kiittää siitä henkilökohtaisesti! Myönnän, että Eevan kättelemisen jälkeen kädet vähän tärisivät :)

ravintolapäivä4

Chilisuklaakakkua, inkiväärikermavaahtoa ja appelsiinia gTIEssä

Liiketiloihin ravintolansa olivat perustaneet myös Laundryroomin tytöt ja Albertinkadun tunnelmallisen Diamond Stash-hattukaupan Fiona Timantti. Ensimmäisessä tarjolla oli (meidän kohdallamme jo loppuneita) cupcakeseja, suklaaseen dipattuja mansikoita, smoothieita ja kuohuviiniä, toisessa vahvoja drinkkejä salakapakka-tyyliin.

Päivästä jäi hyvän ruuan lisäksi mieleen loistava tunnelma, jonka pystyi aistimaan jokaisessa ravintolassa. Vähän kuin hyväntuuliset festarit olisi ripoteltu ympäri kaupunkia. Toinen ravintolapäivä on tarkoitus järjestää elokuussa. Saa nähdä, ehkä silloin voisi pistää pystyyn ihan oma ravintolan!

Kävittekö te Ravintolapäivänä jossain? Mitä piditte?

5 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ravintolapäivä huomenna!

Byrokratia tuntuu aiheuttavan useille uraansa aloitteleville ravintola-alan yrittäjille melkoisesti päänvaivaa. Viimeisen vuoden aikana säädöskiemuroihin ja jäykkiin asenteisiin ovat törmänneet muun muassa Kahvila Sävyn, Camionetten ja Töölönlahden kesäkahvila Tyynen omistajat.

Huomenna järjestettävä Ravintolapäivä on näpäkkä vastalause spontaanimman ja vapaamman ravintola- ja ruokakulttuurin puolesta. Kuka tahansa on saanut ilmoittaa mukaan oman ravintolansa. Tarjonta onkin varsin kattavaa: ravintoloiden joukosta löytyy muun muassa koiraystävällinen ravintola, yösnägäri, satukahvila, riksa- ja pyöräbaarit… Huomenna ei siis tosiaan tarvitse tyytyä vain yhteen!

Tapahtuman Facebook-sivuilta löytyy lisätietoa ja tiedot kaikista osallistuvista ravintoloista. Aivan loistava tapa viettää aurinkoinen lauantai! :)

Kuva on tapahtuman FB-sivuilta sekin.

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Parasta Helsingissä: aamiainen Ekbergillä

Breakfast at Ekberg's

Breakfast at Ekberg's

Vaikka olen asunut koko elämäni Helsingissä, löytyy täältä edelleen paljon klassikoita, joita en ole vielä päätynyt kokeilemaan. Yksi niistä oli viime viikon maanantaihin asti Café Ekbergin aamiainen. Taidan olla enemmän viikonloppuaamujen brunssi-ihmisiä, mutta toisinaan arkiaamutkin on ihana täyttää kahviloiden hälinällä, tuoreen leivän ja höyryvän kahvin tuoksulla sekä kuulumisten vaihtamisella ystävien kanssa.

Sisällöltään Ekbergin aamiainen noudatti perinteisen hotelliaamiaisen kaavaa. Noutopöydästä löytyi muun muassa leipää ja leivänpäällisiä, hedelmiä, jogurttia ja mysliä, munakasta sekä puuroa. Juomatarjonta sisälsi tuoremehua, kahvia ja teetä. Ainoastaan aavistuksen verran tylsät leivät olivat hienoinen pettymys, mutta muu tarjonta sai kyllä unohtamaan tuon pikkuseikan.

Pari herkullista yksityiskohtaa nostivat Ekbergin kuitenkin muutaman asteen keskivertoaamiaista korkeammalle. Noutopöydästä löytyi nimittäin myös valikoima ihania jälkiruokaleivoksia sacherista omenamarenkiin. Toinen ylimääräistä hohtoa aamiaiseen tuonut piirre oli 1850-luvulla perustetun Ekbergin ihana eurooppalaisen kahvisalongin henkeä huokuva sisustus. Mukavaa oli sekin, että toisin kuin brunsseilla, pöytää ei tarvinnut varata tai odottaa.

Kahvilan keskeisen sijainnin, leivosten ja aurinkoisen aamun ansiosta Ekbergin aamiainen oli ehdottomasti hintansa (8,90) arvoinen. Suosittelen!

Ekbergin aamiainen arkisin klo 7.30 – 10.30

http://www.cafeekberg.fi/

Breakfast at Ekberg's

Breakfast at Ekberg's

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Eilen

Pullat söimme ulkona auringonpaisteessa :)

 

Tämä viikonloppu oli alun perin tarkoitus viettää Pietarissa opiskelukavereiden kanssa. Matka kuitenkin peruuntui, sillä laivamme joutui jäämään satamaan jäiden takia. Menetystä korvasi hyvin eilinen vapaapäivä, johon kuului:

Pyöräretki Suvilahteen ja laskiaispullat Hakaniemen hallista – Tuffen herkkujen pullien mantelimassa oli taivaallista: itse tehtyä, rakeista ja toffeenruskeaa.

Ateneumin Arjen sankarit -näyttely – ja kaksi talous- ja sosiaalihistorian opiskelijaa. Varsin hyvä yhdistelmä.

Lounas/päivällinen Komissa – Yksinkertaista, mutta ihanaa ruokaa sekä vielä parempaa viiniä. Suklaakakun kanssa nautittu cappucino piristi juuri sopivasti pitkälti pyörän selässä vietetyn päivän jälkeen.

Ja vieläpä elokuva illalla! – Runsaat kaksi tuntia kuluivat nopeasti Vuoden elämästään jakavien henkilöhahmojen kanssa.

Voin lämpimästi suositella kaikkia näistä :)

Alkusalaatti Komissa

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Parasta Helsingissä: Elokuvateatteri Orion

Eerikinkatu viidestätoista löytyy yksi Helsingin ehdottomista helmistä: kansallisen audiovisuaalisen arkiston elokuvateatteri Orion. Hiljaisen salin upottavissa tuoleissa istuessa elokuvallakaan ei ole niin väliä. Olen ollut kerran katsomassa jopa puolalaisista riivatuista nunnista kertovaa filmiä. Kokemus oli yhtä ihana kuin muulloinkin, vaikka itse elokuvaa en menisikään enää uudelleen katsomaan.

Orionissa esitetään klassikoita ja vähän tuntemattomampiakin vanhempia elokuvia. Elokuvat kuuluvat aina teemoihin, jotka on rakennettu yleensä tietyn aikakauden, ohjaajan tai näyttelijän mukaan. Esimerkiksi nyt alkuvuodesta olen ollut katsomassa Kubrick -teeman elokuvia. Ensi viikolla alkaa puolestaan noin kuukauden kestävä sarja Audrey Hepburn -teemalla.

Elokuvat vievät tehokkaasti toiseen maailmaan. Orion edustaakin minulle mahdollisuutta tehdä pieni pakomatka arjesta ja Helsingistä. Teatterin ovista ulos astuessani tuntuu joka kerta siltä, ettei edessäni avautuva kaupunki olekaan sama kuin elokuviin mennessäni. Toisinaan olen Pariisissa, toisinaan Berliinissä. Mutta aina yhtä onnellisena. ♥

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Takaisin tammikuuhun: Valon vuodenaika

Kirjoittelin ihanasta Valon vuodenaika -tapahtumasta jo tammikuun alussa. Siihen hätään en saanut itse otettuja kuvia, mutta tässä näitä vihdoin olisi. Tapahtuma loppui tietenkin jo kauan sitten, mutta ehkä kuvat innostavat menemään sinne ensi vuoden alussa :) Ja toivottavasti nämä kuvat saavat ajattelemaan talven hyviä puolia – pimeyden tunnelmallisuutta ja lumenvalkoisen kauneutta.

 

Kaisaniemen puisto

Unioninkatu

Tuomiokirkko

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized