Avainsana-arkisto: West Coast 2010

Matkaopas Seattleen: kahvilat

ETG Cafe Seattle

Olen kirjoitellut matkaopasta viimekesäisen Yhdysvaltojen matkamme pohjalta melko hitaasti. Jotta saisin oppaan kokoon ennen kuin matkasta on ehtinyt kulua vuosi, päätin vaihtaa taktiikkaa. En enää yritä saada kaikkea samaan postaukseen vaan palastelen kaupungin osiin. Näin sitä on toivottavasti mukavampi lukeakin!

Seattlesta on kotoisina maailman kuuluisin kahvilaketju, Starbucks. Kaupungilla on muutenkin mainetta paikkana, jossa kaikki juovat kahvia. Veikkaan syyksi Seattlen toista kuuluisaa piirrettä, sateisuutta. Kostea, harmaa ja kolea ilma saa ihmiset hakeutumaan sisätiloihin lämpimien juomien ääreen.  Siksi aloitankin Seattlen esittelyn kahdesta ihanasta kahvilasta, joissa kävimme.

ETG Cafe Seattle

ETG Cafe 3512 Fremont Place North

Fremontissa sijaitseva ETG oli todella pieni – pöytiäkin oli vain yksi. Tunnelma ei kuitenkaan ollut hermostunut ja kiireinen, vaan kotoisa ja lämmin. Kahvilassa käytiin yhtä suurta keskustelua, johon sekä asiakkaat että työntekijät. Joimme itse vain cappucinot muualla syömämme lounaan päälle, mutta kahvin lisäksi ETG olisi tarjonnut myös täytettyjä voileipiä, leivonnaisia ja muita välipaloja.

Sisustus oli ihana. Maalauksella koristellusta katosta roikkui valtava kristallikruunu ja tiskiä hallitsi suuri vanhanaikainen kassakone, joka kilahteli asiakasvirran mukaan. Kassakone, kuten suurin osa muustakin kalustosta oli peräisin samalla kadulla sijaitsevasta Deluxe Junk -antiikkiliikkeestä, jossa myöskin kävimme. Mutta jätetään sen esittely toiseen kertaan!

Belmont Cafe Seattle

Bedlam – 2231 2nd Avenue

Vanhassa englannissa bedlam oli yleisnimi mielisairaalaloille – maailman vanhimman psykiatrisen sairaalan, Bethlem Royal Hospitalin eli Bedlamin mukaan. Nykyään sanalla viitataan kuitenkin yleisemmin hullunmyllyyn ja sekasortoon. Jälkimmäinen määritelmä sopikin hyvin kahvilan sitä sun tätä sekoittavaan sisustukseen.

Muuten sekasorrosta ei onneksi ollut tietoakaan. Upottavat sohvat, nariseva lautalattia, lautapelejä ja lehtiä pursuavat hyllyt sekä superystävällinen henkilökunta houkuttelivat viettämään kahvilassa tunnin jos toisenkin. Testasimme kahvilan Yelpissä useaan otteeseen kehutut laventelimokat – ja ne olivat kyllä kaikkien kehujen arvoisia!

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

West Coast 2010: Vancouver

 

Kaupungin kappale:

She & Him – This is not a test

Matka jatkuu – vihdoin! Tällä kertaa vuorossa on Vancouver, ainoa pysäkkimme Kanadan puolella. Los Angelesia käsittelevässä postauksessa kerroin, että Losilta odotimme vähiten, mutta yllätyimme lopulta iloisesti. Vancouverin kohdalla oli toisin päin. Odotukset olivat todella korkealla, ja vaikka Vancouver ihana kaupunki olikin, eivät ne ihan täyttyneet. Toisaalta kaupungin pisteitä saattoi vähentää myös se, että poikaystäväni tuli kipeäksi heti ensimmäisenä päivänä. Lisäksi hostellimme sijaitsi Vancouverin huonomaineisimman alueen (Hastings Street Chinatownissa) vieressä ja oli itsessäänkin melko ankea.

Parhaisiin muistoihin Vancouverista kuuluvat pyöräily, Stanley Park ja sekä ruualtaan että tunnelmaltaan erinomaiset ravintolat. Unohdetaan siis Hastings Street ja keskitytään näihin! :)

 

Pyöräily

Pyöräily oli tehty Vancouverissa todella helpoksi. Kaistat olivat kunnollisia ja niitä oli joka paikassa. Rantavallin (Seawall) pyöräreitit olivat erityisen kauniita ja ahkerassa käytössä niin vierailijoiden kuin paikallistenkin toimesta. Ainoa ärsyttävä asia oli kypäräpakko. Pyörät vuokrasimme Snowdude-vuokraamosta (josta löytyi kulkupelien lisäksi myös ehkä maailman söpöin koira).

Stanley Park

 

Stanley Park on valtava puisto kaupungin keskustan lähellä. Puisto kattaa yli neljä neliökilometriä metsää ja rantoja, merta ja lampia, ihmisvilinää ja hiljaisuutta. Stanley parkissa viettämämme päivä oli yksi matkamme parhaimmista.

Ravintolat

Ensimmäisenä päivänämme suuntasimme Medinaan brunssille. Valurautapannuista tarjoillut ja ihana laventelisiirapilla maustettu latte saivat unohtamaan kylmän ja harmaan aamun.

Matkamme paras diner löytyi Vancouverin keskustasta. Templetonissa syömissämme hampurilaisissa oli pihvin tilalla iso pala portobello-sientä – herkkua, jota toivoisi näkevänsä useammin täällä Suomessakin.

Kahvi oli hyvää ja sitä oli valtavan paljon!

Vancouverissa join myös elämäni tähän mennessä parhaan laten. Olisin halunnut ostaa 49th Parallel Coffee Roastersin kahvia myös mukaan, mutta päättelin ettei se välttämättä selviäisi ehjänä kuukauden reissusta.

Viimeisenä iltanamme söimme japanilaisia tapaksia Guussa. Ravintolassa oli hauska tunnelma: tilauksen ottanut tarjoilija huusi sen tiskin takana seisovalle henkilökunnalle, joka välitti tilauksen, edelleen huutamalla, keittiön puolelle – josta tietenkin vastattiin huutamalla tilaus vielä kerran.  Kuvia Guusta tai sen ruuasta emme ehtineet ottaa ollenkaan, sillä juttelimme koko illallisen ajan baaritiskillä vieressämme istuneen Erinin kanssa.

 

Ensi kerralla on sitten vuorossa Seattle – ja ehkä sitä ennen joku teemapostaus, jos keksin jonkun hyvän aiheen :)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

West Coast 2010

Olen jo pariin otteeseen lupaillut juttua viime kesänä poikaystävän kanssa tehdystä matkasta Yhdysvaltojen Länsirannikolle – ja nyt on aika tehdä puheista totta!

 

Luvassa on siis pienimuotoinen, kaupunki- ja ruokakulttuuria käsittelevä matkaopas. Kunkin kaupunkin kohdalla ajattelin kertoa suoraan kaupunkiin liittyvien vinkkien lisäksi myös jostain yleisemmästä, koko Länsirannikkoa koskevasta teemasta. Liitän jokaiseen postaukseen yhden kappaleen matkalla kootulta soittolistalta. Kappaleet voi kuunnella omasta spotifystaan linkkiä klikkaamalla. Avausraitana toimii Simon and Garfunkelin America

Kuljemme samaa reittiä kuin mekin matkallamme. Aloitamme autojen ja elokuvien Los Angelesista, josta siirrymme vehreään Vancouveriin Kanadan puolelle. Vancouverista matkaamme sateesta ja grunge-musiikista tunnettuun Seattleen, ja sieltä Yhdysvaltojen pyöräilypääkaupunkiin, Portlandiin. Matka jatkuu Portlandista pieneen ja sympaattiseen Eugeneen, josta suuntaamme vielä ihanan San Franciscon kautta takaisin Los Angelesiin ja lopputunnelmiin.

Tämä kerta käytetään kuitenkin vielä tunnelmaan virittäytymiseen muutamiin yleisiin matkustuvinkkeihin tutustumalla. Los Angelesiin pääsemme myöhemmin tällä viikolla!

 

Reitti

Kuvan pohja täältä

Hyvän reitin valitseminen oli aikaavievin osa matkan suunnittelusta. Tiesimme, että toista mahdollisuutta tällaisen matkan tekoon ei ehkä enää koskaan tule, joten halusimme valita vaihtoehdoista parhaan mahdollisen. Emme myöskään halunneet ihan älyttömiä etäisyyksiä pysähtymispisteiden välille, sillä matkustaessa kuukausi menee lopulta yllättävän nopeasti. Valitsemamme reitti onnistui täyttämään kaikki odotuksemme, sillä kumpikin pitää matkaa elämänsä parhaana!

 

Liikkuminen

 


Pyöräilyä Vancouverissa

Moni ajattelee että Yhdysvalloissa paikasta toiseen matkustaminen ei onnistu ilman omaa autoa. Auton tarve riippuu kuitenkin ihan siitä, millaista matkaa suunnittelee. Jos haluaa nähdä kansallispuistoja ja pikkukyliä, auto on ehdottomasti kätevin ja varmasti monissa tapauksissa ainoa realistinen tapa liikkua. Jos on kuitenkin meidän laillamme kiinnostunut kaupungeista, busseilla ja junilla pääsee erinomaisesti paikasta toiseen. Los Angelesia lukuun ottamatta pyörä on, kuten yleensäkin, paras väline nähdä kaupunkia ja liikkua paikasta toiseen.

 

Matkaa suunnitellessamme kuulimme kaikenlaisia kauhutarinoita Greyhoundin busseista ja Amtrakin junista. Lopulta ainoa niihin liittyvä epämiellytävä asia oli Seattlen Greyhoundin asema, jossa ei ollut ensimmäisellä kerralla paikalla muuta henkilökuntaa kuin kaksi tylyä vartijaa. Muuten kaikki rullasi yllättävän hyvin niin kaupunkien sisällä kuin niiden välilläkin. Eurooppalaisiin joukkoliikennejärjestelmiin verrattuna ärsyttävin piirre oli se, että kaupunkien sisällä liikennöi lukuisien eri kuljetusyhtiöiden kulkuneuvoja, joihin täytyi kaikkiin ostaa oma lippunsa.

 

Yelp

Raakaruokaravintola Cru, Los Angeles. Tämäkin paikka löytyi Yelpin kautta.


Omalla kohdallani matkan suunnitteluun kuuluu aina olennaisena osana mielenkiintoisten kaupunginosien ja hyvien ruokapaikkojen löytäminen. Parhaat ruokapaikat sijaitsevat yleensä kivoissa naapurustoissa, joten kaupungeissa kannattaa suunnistaa niiden mukaan :)

 

Matkaoppaat kirjoina ja verkossa sisältävät ravintolasuosituksia, mutta tieto saattaa olla vanhentunutta, eikä paikkoja usein ole asetettu järjestykseen niiden tason mukaan. Yhdysvalloissa toimii onneksi sosiaalinen hakukone, Yelp, jossa kaupunkien paikkoja ja palveluita arvostelevat niiden käyttäjät. Kahviloiden lisäksi Yelpistä voi hakea esimerkiksi parhaimmiksi arvosteltuja pyörävuokraamoita, puistoja ja baareja, tietystä naapurustosta tai koko kaupungista.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized